Tankotanssi harrastuksena

Tankotanssi on liikuntamuoto, joka kehittää erityisesti ylä- ja keskivartalon lihasvoimaa ja kehonhallintaa. Lajissa on kolme erilaista tyylisuuntaa: pole fitness, pole art ja pole classic eli eksoottinen tankotanssi. Kansainvälinen tankotanssiorganisaatio IPSF on lanseerannut uuden Urban Pole -kilpailulajin, joka yhdistää tankotanssin ja streetworkoutin. Ensimmäiset Urban Pole kilpailut järjestetään kaudella 2018/2019.

Laji koostuu erilaisista pyörähdyksistä, pidoista ja nostoista joita tehdään sekä staattisella että pyörivällä tangolla. Miehet keskittyvät lajissa perinteisesti erilaisten voimaliikkeiden, eli lankkujen ja lippujen tekemiseen. Alkeistason tunneilla harjoittelu aloitetaan helpoista pyörähdyksistä ja pidoista, eli lajin aloittaminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta tanssista, voimistelusta tai kehonpainoharjoittelusta.

Harrastajia lajilla on Suomessa muutamia tuhansia ja harrastuspaikkoja viitisenkymmentä. Katso tästä lähin tankotanssikoulusi.

Suomessa lajia on harrastettu vuodesta 2007 ja lajin ensimmäiset SM-kisat pidettiin vuonna 2010. Nykyisin lajissa on useita kansainvälisiä järjestöjä ja kilpailuja. Vuodesta 2016 alkaen lajissa on Suomessa kilpailtu myös yli 40-vuotiaiden masters-sarjassa ja alle 18-vuotiaiden juniorisarjoissa. Vuoden 2017 tankotanssin suomenmestari on Annika Alanko.

Suomalainen Oona Kivelä on tankotanssin nelinkertainen maailmanmestari ja tankotanssin hallitseva suomenmestari. Tamperelainen Henriikka Roo on tuonut tankotanssia esille Talent-ohjelmassa.

Annika Alanko Workshop
Annika Alanko
SM-finalistit 2017
Oona Kivelä Nordic Championship 2016
Henriikka Rinne aka. Henriikka Roo

MITEN TANKOTANSSISSA KILPAILLAAN?

Suomen tankotanssiliitto FPFF toimii IPSAF:n alaisuudessa ja järjestää vuosittain SM- ja PM-kilpailut. Kilpailuihin haetaan alueellisten karsintojen kautta. Lisäksi vuosittain pidetään myös epävirallisia matalan kynnyksen harjoituskilpailuja. Kilpailut ovat avoinna vain liiton jäsenille ja edellyttävät antidoping-sopimuksen allekirjoittamista.

Pole Sport Finland -liitto puolestaan tekee yhteistyötä IPSF:n kanssa ja suunnitteilla on myös kilpailujen järjestäminen IPSF:n säännöillä.

Lue myös: Mitä eroa on IPSF:llä ja IPSAF:lla?
Lue myös: Mitä on kilpailuvalmennus?

MITEN TANKOTANSSITUNNEILLE PUKEUDUTAAN?

Tankotanssissa liikkeiden tekeminen perustuu ihon ja tangon väliseen kitkaan. Tämän vuoksi lajissa käytetään yleensä melko pieniä vaatekappaleita, sillä useimmat temput eivät ole mahdollisia ilman paljasta ihokontaktia.

Tankotanssitunneille tarvitset mukaan pitkät housut ja lyhyet shortsit ja t-paidan tai urheilutopin. Myös pitkähihainen paita ja säärystimet voivat tulla tarpeeseen. Lisäksi tarvitset aina pienen pyyhkeen tangon pyyhkimiseen.

Sormukset ja muut käsikorut on otettava pois tunnin ajaksi. Vartalovoiteiden ja käsivoiteiden käyttöä kannattaa välttää ainakin vuorokauden ajan ennen tuntia.

MITÄ EROA ON TANKOTANSSILLA JA STRIPPAUKSELLA?

Strippaus tarkoittaa nimenomaan vaatteiden riisumista, eikä strippauksen harrastamiseen tarvita tankoa lainkaan. Lajeilla on kuitenkin yhteinen historia.

Tankotanssi kehittyi stripteasetanssista 2000-luvun alussa. Nykyinen urheilullinen Pole Sport -tyylisuuntaus muistuttaa voimistelua ja tekee yhteistyötä Olympia- ja antidopingkomiteoiden kanssa. Pole Sport kilpailuissa kenkien käyttäminen ja vaatteiden riisuminen on kiellettyä. Myös esiintymisasun sekä koreografian tulee olla urheilullinen ja asiallinen.

Pole Classic tai Exotic Pole on puolestaan pysynyt lajin juurille uskollisena ja tyyliin kuuluvat korkeat platform-korot ja koreografia voi sisältää vaatekappaleiden riisumista. Alastomuus ei kuitenkaan yleensä kuulu lajiin.

Eksoottinen tankotanssi on suosittua erityisestä Australiassa ja Venäjällä, mutta lajin imagon parantuessa myös yhä useampi urheilullisesti tankotanssista alunperin kiinnostunut harrastaja on uskaltautunut niin sanotun korkkaritankoilun pariin. Tunnetuimpia tyylilajin edustajia ovat mm. Michelle Shimmy, Olga Koda, Eva Bembo ja Aleatha Austin.